SuomiLive – Wanha Rauma

SuomiLive on uusi, rento Raumalla järjestettävä musiikkifestivaali 21. ja 22. heinäkuuta. Festivaalipaikkana toimii Kauppakeskus Potkurin kattotasanteella sijaitseva pysäköintialue. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana festarilavalla nähdään poikkeuksellisen laadukas kotimainen artistikattaus.

”Haluamme SuomiLive-tapahtumassa tarjota yleisölle positiivisen, kokonaisvaltaisen festarielämyksen. Vetovoiman ja tapahtuman houkuttelevuuden kannalta artistinimet ovat tietysti ratkaisevassa asemassa, mutta vuosi vuodelta enenevässä määrin asiakkaiden toiveet ja vaatimukset kohdistuvat myös festivaalialueen viihtyvyyteen, tunnelmaan, palveluihin ja turvallisuuteen. Nämä asiat on huomioitu SuomiLive-tapahtumaa Raumalle suunniteltaessa”, kertoo tapahtumajärjestäjä Tiger Production Oy:n vastaava tuottaja Antti Smeds.

Festivaalialue sijaitsee perinteisistä kesäfestivaalipaikoista poiketen suositun kauppakeskuksen katolla olevalla pysäköintipaikalla, josta on upeat näkymät Wanhaan Raumaan. Toispaikkakuntalaiset kuten esimerkiksi tapahtumassa esiintyvät artistit ovat taatusti ihmeissään Wanhan Rauman historiallista puutalokaupunginosaa, Unescon maailmanperintökohdetta yläilmoista katsellessaan. SuomiLive – Wanha Rauma on rento ja välitön raumalainen kansanjuhla.”

0 Päivää
0 Tuntia
0 Minuuttia
0 Sekuntia

OHJELMA

PERJANTAI 21.7.2023

Mika Eirtovaara (stand up), Mäkki, Kake Randelin, Pete Parkkonen, Jannika B, Steve ’n’ Seagulls ja Mariska

LAUANTAI 22.7.2023

Heikki Vilja (stand up), Lavaredo, Chorale, Redrama, Anssi Kela, Sexmane ja Happoradio

Artistit

Sexmane

Steve ’n’ Seagulls

Happoradio

Anssi Kela

Liput myynnissä nyt!

1 päivä 49,90 € – K18

1 päivän heimolippu 79,90 € – K18

2 päivää 89,90 € – K18

2 päivän heimolippu 129,90 € – K18

HEIMOLIPPU

Heimolipulla pääsee nauttimaan festivaaleista juhlavasti!

Heimolippulaisille on varattu oma, aidattu ja osittain katettu alue, jossa muun muassa runsaasti istumapaikkoja, baari, saniteettitilat ja pientä purtavaa. Alueelta on näkyvyys lavalle. Heimolippuun sisältyy heimopassi.

Heimoalueelle on myynnissä rajoitettu määrä lippuja.

LIPUT MYY

Tapahtuman ikäraja on K-18 vuotta.

Osoite: Kauppakeskus Potkur, Kauppakatu 3, 26100 Rauma.